Helvetin Tom! Helvetin kiertue ja ennen kaikkea… ”Helvetin naiset!” Bill kirosi ja potkaisi maassa olevaa kaljatölkkiä. ”Taas se munapää iski mun naisen!” Bill murisi ja polki jalkaansa. ”Hei Bii-iiill! Et ikinä arvaa mitä mä… Hei..?! Mikäs mylläkkä täällä on käyny..?” Tom kysyi. ”Saatana..” Bill murahti, viskasi takin niskaansa ja työnsi Tomin samalla kumoon. ”Varo vähän, kusipää!” Tom sanoi. ”Ite oot!” Bill huusi ja paiskasi oven kiinni perässään. Tom ryntäsi heti Billin perään. ”Mikä sua helvetti vaivaa?!” Tom kysyi. ”Painu runkkaamaan sitä… Sitä… Sitä huoraas!” Bill murahti ja juoksi portaat alas, Tomin seuratessa perässä. ”Jätä mut rauhaan!” Bill huudahti. ”Bill, olitko sä iskemässä sitä..? En mä voinu huomata että sä halusit apajille ja…” ”MÄ SANOIN ETTÄ JÄTÄ MUT RAUHAAN!” Bill karjaisi ja paiskasi ulko-oven kiinni aivan Tomin nenän edessä. Tom yritti huutaa Billin perään, mutta Bill ei kääntynyt vaan jatkoi vihaisesti matkaansa. Hän oli lopen kyllästynyt siihen, että Tom sai naisia… Kun taas Bill sai tyytyä kiljuviin teinityttöihin, jotka jäljittivät hänet joka kulman takaa.. ”VITTU!!!” Billin ääni kaikui tyhjällä hämäräkujalla. Aina sama juttu! Tomilla oli kaikki naiset, ja sen yhden kerran kun Bill halusi tehdä tuttavuutta johonkin neiti-ihmiseen niin Tom on heti iskemässä ensimmäisenä ja kenenkäs mukaa se nainen sitten tarttuu; ei ainakaan Billin! Ja vielä se, että kiertue alkaa huomenna Pariisista. ”Hei, söpö poika…” kuului naisen matala ääni Billin selän takaa, niin että Bill värähti. Bill kääntyi ja näki tummahiuksisen naisen, jolla oli pitkä, polviin ulottuva takki, korkokengät ja tumma meikki. ”Mitä sulla on asiaa..?” Bill kysyi kyllästyneellä äänensävyllä, toivoen että saisi sillä karkotettua naisen. ”Sä näytätkin tylsistyneeltä… Kiinnostaisko sua saada elämääs pientä… Piristystä..?” nainen kysyi ja avasin hiukan takkiaan. Bill tarkasteli naista hetken päästä varpaisiin. Sitten hän päätti, ettei sekaannu naiseen vielä. ”Ollaan sujut, Bill..” Bill sanoi ja ojensi naiselle kätensä. ”Jenny… Ootsä se laulaja…?” Jennyksi itsensä esitellyt nainen kysyi. ”Se taas ei liity tähän..” Bill sanoi viileästi ja saattoi Jennyn läheiseen baariin. ”Sä oot siis huora…” Bill sanoi, kun hän oli saanut kaljan käteensä. ”Nooh… Niinkin vois sanoa…” Jenny sanoi ja otti ryypyn kolpakostaan. ”Ai miten niin ’niinkin vois sanoa’..?” Bill kysyi ja kohotti kulmiaan. ”Ekaks… Mä en tykkää siitä että mua kutsutaan huoraks! Ja toiseks… Tää on vaan osa-aikasta hommaa…” Jenny sanoi ja joi kaljalasinsa tyhjäksi. Bill ei halunnut jäädä jälkeen joten hörppäsi viimeisetkin kaljatipat lasistaan. ”No… Miten on… Haluutko vai et..?” Jenny kysyi.

 

 

 

Bill asteli hoiperteli kerrostalon ulko-ovelle ja lauleli samalla jotain laulua. Sitten hän kompuroi portaita ylös ja avasi hänen ja Tomin asunnon oven. ”My sexy, sexy lover lalalalalaalaa…” Bill hihkui hiprakassa ja heitti takkinsa lattialle. ”BILL!” kuului Georgin ääni olohuoneesta. ”Katsoppas, Gerkotuskin on täällä…” Bill naurahti. ”Miks sä tulet näin myöhään kotiin..?” Gustav kysyi unisena. ”MISSÄ SÄ OOT OLLU?!” kuului Tomin mahtava karjaisu olohuoneesta. ”En paljon missäään.. Eikä se sulle ees kuulu.” Bill vihelteli ja suunnisti makuuhuoneeseensa. ”JA KYLLÄ TASAN KUULUU!” Tom karjui. ”Älä vitussa huuda, kello on yli kakstoista yöllä…” Bill mutisi ja sulki silmänsä. ”Kello on kylläkin kohta viis aamulla…” Georg korjasi. ”Täh?! On vai… Sepäs sattui…” Bill sanoi ja nousi ylös. ”Pojat, nyt lähetään kiertueelle!” Bill julisti ja haki laukkunsa. Georg kääntyi katsomaan Gustaviin. ”Onkohan Billillä kaikki ok…?” Georg kysyi. Gustav kohotti hartoitaan ja katsoi, kun Bill kaatoi vaatekaappinsa sisällön laukkuun, ja laittoi sen kiinni. ”Mitä te toljotatte?! Ulos!” Bill sanoi ja hääti kaikki, myös kapinoivan Tomin, ulos huoneesta.

 

 

”Niin montako niitä faneja tulikaan…?” Bill tiedusteli. ”Kaks… Ihan perus ranskalaista fania, jotka yrittää mongertaa saksaa.” Tom virnisti. ”Minkä ikäsiä..?” Bill jatkoi kymysten sadettelua. ”Ööh.. Oisko 14 tai 16… En muista tarkkaan… Mites se sua yhtäkkiä kiinnostaa..?” Gustav kysyi. Bill nielaisi äänekkäästi. ”Ööh… Eeeh… Ainahan mua on kiinnostanu!” Bill puolustautui. ”On vai..? Kas kun mä en oo vaan ennen huomannu..” Georg naurahti ja meni menojaa. Samassa huoneeseen astui kaksi, aivan kuten Gustav oli sanonut, 14 – 16 vuotiasta tyttöä. ”Hei…” tytöistä pitempi tervehti saksaksi. ”Moi!” Tom tervehti iloisesti ja meni halaamaan tyttöjä, Gustav seurasi perässä. Bill jäi tarkkailemaan tilannetta hetkisen ajan, kunnes nousi ylös. ”Moi… Miten menee..?” Bill kysyi ja halasi toista tytöistä joka änkytti jotain ranskaksi, ilmeisesti luullen että Bill siitä jotain ymmärtäisi. Sitten tytöt hihkuivat toisilleen ja he näyttivät innostukselta punaisilta… Ja syötävän söpöiltä… Bill ajatteli ja samassa Georg tuli huoneeseen. ”Moikka! Sori, mä käväsin vessassa..” Georg sanoi ja meni halaamaan tyttöjä. ”Georgilla menee tunnetusti aina kauan vessassa!” Tom naurahti ja sai tytötkin kikattamaan. Bill ei jaksanut enää kuunnella Tomin puujalkavitsejä, jotka naurattivat edelleen joitakin… Ei ainakaan Billiä. Bill meni oleskeluhuoneeseen, jossa oli biljardipöytä, minijääkaappi ja ovi joka johti siivouskomeroon. Bill otti jääkaapista oluen, vaikka ennen keikkaa ei kuulunut hänen tapoihinsa nauttia alkoholia. ”Hei Bill…” kuului ujo ääni Billin selän takaa. Bill värähti ja kääntyi katsomaan. Toinen tytöistä oli tullut huoneeseen. ”Tom ja Georg ohjasivat minut tänne, kun kysyin missa sina olet.” tyttö sanoi ja punastui, kun Bill hymyili hänelle. Yliseksikäs ranskalainen aksentti… Billin pää täyttyi kuvitelmista ja omista fantasioistaan, hänestä ja tuosta tuiki tavallisesta ranskalaisfanilta. ”Mikä sun nimi on..?” Bill kysyi. ”Öhm… Madeleine…Ma olen 16.” tyttö sanoi ja hihitti vaivautuneesti. ”Hyvä on, Madeleine… Sulkisitko oven..” Bill sanoi ja huokaisi kerran syvään. Madeleine laittoi oven kiinni ja kääntyi taas katsomaan Billiä. Madeleinella oli farkkuinen minihame, mustat legginsit, converset ja Tokio Hotel –toppi. Bill käveli Madeleinen taakse ja otti biljardipöydältä sanomalehden ja myttäsi sen paperipalloksi. ”Mita sina teet…?” Madeleinen kysyi. ”En paljon mitään..” Bill sanoi ja huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän tarttui Madeleinea takaapäin ja tunki paperipallon shokissa olevan teinitytön suuhun. Tyttö vängersi vastaan ja potki. Bill äkkäsi siivouskomeron ja työnsi Madeleinen sinne, mennen itse perässä. Madeleine vinkui ja yritti pakoon, mutta Bill selätti tytön maahan ja alkoi kiskoa häneltä hametta pois. Mitä ihmettä hän teki?! Bill mietti kauhuissaan, muttei pystynyt lopettamaan. Kun hän vain muitelikin eilistä iltaa Jennyn kanssa, pelkkä ajatuskin sai hänet hulluksi halusta. Pakko… Pakko edes kerran… Pakko saada edes yhden kerran… Ääni Billin päässä toisteli ja ohjaili Billiä. Tyttö kiljui edelleen paperipallo suussaan. Sitten Bill tunsi jotain kerrassaan mahtavaa ja huokaisi. Madeleine vinkui entistä enemmän ja katsoi Billiä palokkain silmin hämärässä siivouskomerossa. Bill katsoi Madeleinea hullun kiilto silmissään ja tunsi uudestaan sen mahtavan tunteen, joka toi mieleen Jennyn…  Jennyn huulet, Jennyn suudelmat ja kosketukset…Pian Bill äkkäsi, että tyttö oli menettänyt tajunsa ja huomasi harmikseen, ettei hänestä ollut enää mitään iloa… Hän veti Madeleinelle hameen ja legginsit päälle, avasi siivouskomeron oven ja laski tytön biljardipöydälle. Mitä mä nyt teen?! Bill ajatteli pelokkaasti. Ja mitä hän oli äskettäin tehnyt?!! Bill peitti kasvonsa käsillään ja kirosi itsensä mielessään maailman alimpaan helvettiin. Hän oli raiskannut faninsa! Bill ei kestänyt ajatusta mielessään. Miten hän selittäisi pyörtyneen Madeleinen tarinan kaikille?! Bill mietti tuskaisesti ja tunsi kuinka hiki valui pitkin hänen otsaansa. Sitten hän kuuli päässään äänen; Ei Sinun tarvitse kertoa totuutta! Valehtele! Valehtele! ”Ei.. En mä voi! Se ois… Väärin…” Bill hoki itselleen. Mikä sitten on oikein..? Haluatko joutua linnaan yhden teinitytön kanssa puuhastelusta…? Ja lain silmissä hän oli valmis seksuaaliseen duunailuun.. Hänhän oli 16! Ääni sanoi Billille. ”Niin..” Bill mietti, maisteli ajatusta ja tuli siihen tulokseen että se oli parasta. Silti Billin mielen täyttivät lukuisat kysymykset. Miksi hän oli tehnyt niin? Ja Madeleinehan ei ollut tahtonut?! Mitä tästä kaikesta seuraisi?!! ”Ei… Ei saa!” Bill rääkäisi ja vajosi lattialle. ”Bill! Onko kaikki hyvin?!” kuului Tomin huolestunut ääni oven takaa.. Bill oli hetken hiljaa. Hän muisti mitä ääni oli sanonut; valehtele, valehtele! ”Ei! Tuu apuun! Madeleine pyörtyi!” Bill sanoi ja meni avaamaan oven. ”Mitä?! Herran jestas!” Tom kiljaisi ja ryntäsi Madeleinen luo. ”Se… Se pyörtyi ihan yhtäkkiä ja…” ”Ja mitä?!” Tom katsoi Billiä silmiin, mutta Bill käänsi katseensa pois. Hän ei pystynyt katsomaan Tomia, omaa veljeään silmiin! ”Ei mitään..” Bill sanoi ja meni pois huoneesta. ”Bill, minne sä meet?!” Tom kysyi. ”Öhm.. Tupakalle, ja huikkaan Gerkon ja Gustin helppaamaan…” Bill sanoi nopeasti, ilmoitti Georgille ja Gustaville Tomin tarvitsevan heitä ja suunnisti ulos, sanaakaan sanomatta. Hän sytytti tupakan ja katsoi kuinka viimeiset fanit päästettiin sisälle halliin. Samalla hän mietti tekoaan ja hymy nousi hänen huulilleen. ”Ei se ole väärin…”

 

 

 

Seuraavana päivänä Madeleinen kotona

 

 

 

Madeleine ei ollut kertonut kenellekkään, ei hän pystynyt! Hänen oma idolinsa, Bill… Niin herttainen ja komea ja hauska… Oli raiskannut… Hänet. Madeleine avasi huoneensa oven, katsoen lattiaa. Hän nosti katseensa seinällä oleviin julisteisiin. ”EI! EI! EI! LOPETA!” Madeleine kiljui ja alkoi repiä julisteita seiniltä. ”EI! LOPETA! EI!” Madeleine hoki ja repi kaikki julisteet seinältään, joka ikisen jossa oli jotain mikä muistutti Billistä.. Sitten hän rikkoi jokaisen levyn ja dvd’n, joka liittyi Tokio Hoteliin. Hän repi paidan päältään ja vajosi lattialle. ”Ei.. Ei… Lopeta…” hän hoki ja hautasi kasvonsa käsiin. ”Madeleine, rakas… Mikä hätänä?!” Madeleinen äiti tuli ja auttoi Madeleinen ylös. ”Madeleine, kuuletko sinä?” hänen äitinsä kysyi, mutta Madeleine ei kuullut. Ei… Ainoastaan.. Yhden raskaan huokauksen…





-

”Eikö sustaki Bill oo ollu vähän… Outo..?” Gustav kysyi Tomilta. ”Hmp! No siinäpähän on! Ei edes faneistaan huolehdi! Pyörtyilee nyt keskellä päivää ja pistää kitaristin hoitelemaan kaikki hommat!” Tom murahti ja laittoi taas korvaläpät korvilleen. Matka Amerikkaan oli alkanut 15 minuuttia sitten, Bill odotti kärsimättömästi että pääsisi pois koneesta. ”Haluaisitteko jotain juotavaa…?” lentoemäntä kysyi ja lykkäsi kärryjä Billin viereen. ”Ööhm… Yksi olut, kiitos..” Bill sanoi ja ojensi lentoemännälle rahat. Hän oli juuri hörppäämässä lasistaan, mutta Tom nappasi lasin Billiltä. ”Hei!” Bill huudahti. ”No hei hei..” Tom sanoi ja joi lasin tyhjäksi alle kymmenessä sekunnissa. ”Mitä… Mitä helvetti sä teet?!” Bill kiljaisi ja kaikki kääntyivät katsomaan Billiä ja Tomia. ”Hei, rakastavaiset, ikävä puuttua riitaanne mutta voisitteko te yrittää olla vähän enemmän huomaamattomampia…” Georg suhahti heidän takaansa. ”Kahesti ei tartte käskee…” Bill sanoi. ”Hei! Bill! Mulla on sulle asiaa!” Tom yritti huutaa nopeasti kävelevän Billin perään. ”Mulla ei oo sulle asiaa!” Bill murahti ja paineli vessaan. Georg katsahti Tomiin ja meni tämän viereen istumaan. ”Eikö Bill ookkin… Vähän outo..?” Georg kysyi. ”Aika paljokin…” Tom huokaisi ja katseli piirettyjä lentokoneen katosta laskeutuvasta minitelkusta. ”Sillä ei oo kaikki okei, sano mun sanoneeni…” Gustav huomautti heidän takanaan olevasta penkistä. Tom ei voinut olla ajattelematta näitä sanoja. Ei todellakaan hyvin…

 

 

 

Bill avasi vessan oven ja oli juuri istuutumassa, kunnes joku sanoi; ”Anteeks, mutta.. Tää on… Varattu…” ääni kuului noin 17-vuotiaalle tytölle, joka istui parhaillaan vessanpöntöllä, housut kintuissa. Bill kääntyi ahtaassa vessassa katsomaan tyttöä. ”Anteeks, mutta voisitkohan sä poistua..?” tyttö kysyi hiukan kiukkuisesti. Billin pään täyttivät taas äänet. Pakko… Saada… Edes vähän… Kerran vain… Tyttö varmasti pitää siitä, aivan varmasti! Bill tuijotti tyttöä sanomatta sanaakaan. ”Hei, menisitkö sä nyt? Tää on varattu, jos et sattunut huomaamaan?!” tyttö sanoi hiukan lujempaa. ”En mä huomannu…” Bill sanoi hiljaa ja oli juuri poistumassa, kun äänet ottivat hänet valtaansa. Pakko… Edes kerras… Yhden ainoan… Kerran… Hän… Hän ei laita vastaan, hänkin haluaa!  Äänet hallitsivat Billin kehoa ja mieltä, vaikka pienen pieni ääni laittoi vastaan sanoen että kaikki mitä Bill teki, oli väärin… Mutta se hento kuiskaus hukkui äänekkäisiin käskyihin, jotka vaativat tyttöä, tuntematonta tyttöä… Bill laittoi käden tytön suun eteen ja painoi toisella kädellään tytön kädet seinää vasten. Tyttö potki rauhattomasti, mutta Bill vaiensi hänen ininänsä yhdellä napakalla lyönnillä, jolla tyttö tuli tajuttomaksi. Bill kiskoi tytön farkut alas ja otti hänet itseään vasten, tuntien samalla sen huumaavan tunteen.. Tunteen, joka oli ottanut hänet valtaansa.

 

 

 

”Missä ihmeessä sä Bill viipyy?” Tom kysyi huolestuneena vilkuillen käytävälle. ”Jospa se meni koneen toiseen osaan selvittämään ajatuksiaan ja tulee sitten takaisin kun olemme perillä..” Georg huokaisi ja keskittyi taas katsomaan elokuvaa. ”Niin kai…. Mutta kun mä haluaisin…” ”Älä jaksa huolehtia siitä, se on aikuinen mies ja tietää kyllä mitä tekee!” Gustav sanoi ja laski katseensa uudelleen lehteen. ”Niin kai sitten…” Tom sanoi hiljaa ja vaihtoi radiokanavaa.

 

 

 

”Hitto…” Bill kirosi ja laskeutui vessan lattialle. Mitä hän oli tehnyt… Uudestaan?! Ei se voinut olla mahdollista…. Hän ei ollut vain raiskannut… Hän oli myös lyönyt.. Ja nyt… Tämä kokonaan tuntematon tyttö lojui tajuttomana vessanpöntön päällä.. ”Ei, ei, ei.. Tämä on… On ihan liikaa…” Bill kuiski itselleen. Taas hän kuuli korviensa välissä sen piinaavan ja ohjailevan äänen. Rauhoitu, kaikki on okei… Jätä tyttö siihen ja ole meneväsi vessaan. Sitten alat huutamaan apua. Muista, että siinä ei ollut mitään väärää… Kaikki… On… Oikeaa… Bill huokaisi kerran. Ääni oli jälleen oikeassa… Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa… Hän nousi ja tarkasti itsensä peilissä. Sitten hän kuuli vielä äänen päässään. Siinä ei ole mitään väärää… Älä välitä kenestäkään.. Ääni nauroi Billin päässä, hänen kasvoille piirtyi hymy ja huulet muodostivat kolme sanaa; ”Minä en välitä…” 

 

 

 

”Mitä ihmettä tuolla on oikein tapahtunut?” Georg mietti ääneen, kun käytävälle alkoi kerääntyä ihmisiä. ”Rikos! Raiskaaja” kaikui kaikkien huulilla. ”MISSÄ? Milloin? Kuka?! Jestas sentään…” Gustav päivitteli. ”Bill… Bill?! Missä Bill on?!” Tom hätääntyi ja rynni väkijoukon läpi. ”Bill! Bii-ill, vastaa! Bill! BILL!” Tom huusi äänensä käheäksi ahtaassa lentokoneessa. ”Hyvät matkustajat, pyydämme teitä ystäväälisesti palaamaan paikoillenne ja kiinnittämään turvavyön…” kuului radiosta. Ei.. Ei! Bill täytyy löytää! Tom hätääntyi ja kaatoi ihmisiä kumoon juostessaan. ”Tom!” kuului lopulta vastaus Tomin selän takaa. ”Bill! Bill, hyvä luoja, että mä säikähdin!” Tom huokaisi ja pyyhkäisi hikikarpalot otsaltaan. ”Nyt sä et mene enää mihinkään!” Tom sanoi ja talutti Billin kädestä pitäen viereensä istumaan ja uhkasi nuijanukutuksella, jos Bill yrittäisikään mihinkään.

 

 

 

”Aaah.. Amerikka… Pitkästä aikaa!” Tom huokaisi ja levitti kätensä päästyään koneesta ulos. ”Aijai, kyllä oli pitkä lento… Vai mitä Bill?” Georg kysyi haukotellen. Mutta Bill oli muissa maailmoissa… Hän ajatteli Jennyä… Jennyn vartaloa, Jennyn ääntä.. ”Jenny…” pääsi hento kuiskaus Billin huulilta. ”Hei, Biii-iiill, kuulitsä?” Gustav heilautti kättään Billin silmien edessä. ”Ai mitäh?” Bill säpsähti kuvitelmistaan karuun todellisuuteen. ”Älä viitti, sä aattelit jotain tyttöä!” Tom virnisti ja Georg vihelsi. ”Sen takia se on ollu niin hajamielinen!” Georg iski Tomille silmää. ”Niin, niin… Aivan!” Tom innostui. ”Miten kommentoisitte uutista, Bill Kaulitz?” Gustav mörisi matkien toimittajia. ”Hehe, tosi hauskaa…” Bill murahti, mutta ei kieltänytkään mitään. ”Hei, se sano että se on joku Jenny…” ”Se ei kuulu sulle pätkääkään! Sä et vie Jennyä multa! Jenny rakastaa mua! Jenny on kokoneen mun oma ja sä et tuhoa meidän onnea! Tällä kertaa sä et vie multa Jennyä, Jenny on mun! Vaikka sä rakastaisit Jennyä, sä et voi rakastaa sitä niin paljon kuin mä! Ja jos sulle tapahtuis jotain… Minä en välitä…” Billin silmät paloivat ja hän ei jäänyt kuuntelemaan vastauksia, hän lähti nopeasti pois, kukaan ei jäänyt huutamaan hänen peräänsä. Kaikki kolme olivat hiljaa. ”Ootsä okei..?” Gustav kysyi Tomilta, joka tuijotti Billin perään. ”Oon.. Mutta Bill ei…”

 

 

 

”Ei se sitä tarkottanu, se… Sillä ei oo kaikki okei…” Georg oli hokenut samaa lausetta viimeiset puolituntia. ”Georg, ootko huomannu toistavas tota lausetta koko ajan..?” Gustav huokaisi väsyneenä. ”Ai jaa… Sori…” Georg sanoi ja oli hetkisen ajan hiljaa. ”Ei se sitä tarkottanu, sillä ei oo kaikki okei…” Georg sanoi lopulta. ”Joo, kiitti ei enää!” Gustav tuhahti ja katsahti Tomiin joka tuijotti hajamielisenä kenkiään. ”Bill kyllä tietää meidän hotellin nimen, se tulee sinne sitten kun se on tuulettanut ajatuksiaa…” Gustav sanoi lohduttavasti Tomille. ”Ja ei se sitä tarkottanu, sillä ei oo kaikki…” ”GEORG! Ihan oikeesti, LOPETA!” Gustav ärjäisi. ”No joo, joo! Helvetti soikoon…” Georg murahti. ”Se tulee kyllä kohta…” Gustav sanoi ja kiinnitti katseensa vapauden patsaaseen, jonka ohi heidän taksinsa meni. ”New York…” Tom huokaisi.

 

 

 

”… Mahdollisuuksien kaupunki.” Bill hymähti ja suunnisti lähimpään klubiin. Hän meni yksinäiseen nurkkaan istumaan ja katselemaan tanssilattialla heiluvia ihmisiä. ”Tässä drinkkinne..” tarjoilija jätti Billin eteen Bloody Maryn ja meni menojaan. Bill huokaisi raskaasti ja joi drinkkinsä yhdellä kulauksella loppuun. ”Elämä on aika paskaa, vai mitä…?” lausahdus kuului viereisestä pöydästä. ”Ai mitä?” Bill säpsähti hereille. ”Sitä vaan että elämä on aika paskaa…” nainen sanoi ja ojensi kätensä. ”Susanne…” Bill katsoi hämmästyneenä naista. Mistä hän oli siihen tupsahtanut..? Saksaa puhuva amerikkalainen! Tosta vaan… ”Sä oot varmaan Bill..” Susanneksi itseään puhutellut nainen sanoi ja nosti kulmiaan. Susanne oli pitkä, ehkä Billiä pari senttiä pitempi. Hänellä oli vaalean ruskeat hiukset ja yllään tummansiniset pillifarkut, valkoinen toppi ja mustat puolipitkät saappaat. ”Joo… Ootko sä saksalainen…?” Bill kysäisi. ”Puoliks… Äiti on saksalainen ja isä on amerikasta…” Susanne sanoi ja istahti Billin viereen. ”Kaipaatko sä seuraa…?” Susanne kysyi. ”No en oikeastaan…” Bill huokaisi ja katseli tyhjää lasiaan. ”Okei…” Susanne sanoi ja siirsi katseensa tanssiviin ihmisiin. ”Et sä haluais tanssia..?” Susanne kysäisi Billiltä. Bill naurahti ja katsahti ovelasti Susaniin. ”Vain jos sä juotat mut tarpeeks känniin!” ”Mitäs jos mä onnistun siinä..?” Susannen silmät kiiluivat neonvalojen hämärässä loisteessa.

 

 

”Voi kauheeta! Missä se Bill kuppaa?! Tässähän alkaa tulla jo hätä.. Pitäiskö sille soittaa..? Jos se ei muista hotellin nimeä tai jos joku on siepannut sen tai jos…” ”Kyllä se tulee!” Gustav vastasi hysteeriselle Georgille. ”Ei se voi olla varmaa kun se ei ole oma itsensäkään…” ”Nyt se tuli!” Gustav kiljaisi kun ovi kävi. ”BILL!” Georg parkais, kun Bill astui sisään. ”Jestas sentään, missä sä oot hortoillu TÄHÄN AIKAAN?!! Ja vielä New Yorkissa! Täällä kuule liikkuu kaikenlaisia ihmisiä ja…” ”Hei, mä oon täysi-ikäinen! Kai mä nyt osaan kulkea vähän vieraammassakin kaupungissa!” Bill huokaisi ja riisui nahkatakkinsa päältään. Taas kerran hän oli tehnyt sen… Puolivieraalle naiselle.. Ja vasten tahtoaan, ääni oli taas ohjaillut häntä… Ja vielä kännissä! Paitsi että Susanne oli sammunut ja Bill oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen… ”Eikö sua kiinnosta tietää missä Tom on..?” Gustav kysyi Billiltä. ”Ai..? Eiks se ookkaan täällä..?” Bill kysyi katsettaan nostamatta. ”Ei… Se meni nukkumaan. Kiinnostiko sua ees tietää.?” Georg kysyi. ”Ei… En minä välitä…” Bill sanoi. Samaan aikaan Tom painoi kasvonsa tyynyyn yrittäen estää kyyneleitä virtaamasta. Bill… Bill ei ole oma itsensä! Ei hän voi olla! Bill ei ikimaailmassa sanoisi noin!

 

 

 

”Tunti keikkaan!” Georg huokaisi. ”Kohta tulee taas niitä onnekkaita backstage –lippujen voittajia..” Gustav huokaisi. ”Joo… Amerikkalaisia, njam!” Tom naurahti. ”Mahtavaa, vai mitä Bill?” Georg katsahti Billiin joka tuijotti lattiaa. ”Hei Bill! Kerro mikä on?” Gustav kehotti. Tom ei sanonut mitään, tuijotti vain Billiä, miettien edelleen Billin sanoja. ”Ei… En minä välitä… Vaikka sä rakastaisit Jennyä, mä rakastaisin sitä enemmän…”  Kuka Jenny..? Tuota kysymystä Tom oli pohtinut koko yön.  ”Bill! Vastaa!” Gustav hätääntyi. ”Ai… Täh…? Sanoitko sä jotain..?” Bill huokaisi. ”Ootko sä ihan kunnossa…? Pitäskö keikka perua…?” Georg kysyi. ”Ei! Ei… Tartte…” Bill sanoi ja katosi taas maailmoihinsa. ”Hello, my sweet boys!” kuului Georgin takaa ja hän kääntyi katsomaan kahta nuorta tyttöä. ”Nyt ne tuli, Bill! Kielipää! Sano jotain!” Gustav naurahti ja tökkäsi Billiä olkapäähän. ”Ai mitä? Ai…. Oho..” Billin katse jähmettyi vaaleaan tyttöön, joka hymyili aurinkoisesti ja tuli halaamaan Billiä. ”Hello...” pääsi Billin huulilta. Ihana… Ihana tyttö!  Bill hymyili koko ajan ja tyttö katsoi Billiä. Tyttö esitteli itsensä Sarahiksi. Toinen tytöistä taas oli tummaihoinen ja nimeltään Cathrine. Kummatkin olivat tietysti hyvin kauniita ja mukavia.. Pakko… Edes kerran… Kerran… Vain kerran… Kerran.. Äänet täyttivät taas Billin pään. ”Ei… Ei… Ei, en mä voi…. EI!” Bill kiljaisi yhtäkkiä niin että kaikki kääntyivät katsomaan. ”Ei enää! Ei enää! Mä en voi enää tehdä sitä…” Sinun on pakko! Minä käsken! ”Kaikki… Hyvin… Minä… Minä en välitä mitä sinä sanot… Minulla on kaikki hyvin…” Bill hoki itselleen. ”Hy-hyvä on…” Gustav sanoi hiljaa ja meni toiseen huoneeseen, Georg ja Tom seurasivat perässä. Mukaan lähti myös Sarah, vain Cathrine jäi Billin seuraksi. ”Öhm… So… What do you like about America?” Cathrine kysyi ja istahti Billin viereen sohvalle. ”Ööh… Jeah, it’s… It’s great place...” Bill vastasi hämmentyneenä ja siirsi katseensa lattiasta Cathrineen. Cathrinella oli tumma iho ja tummanruskeat hiukset. Yllään hänellä oli mustavalkoinen raitamekko, mustat legginsit ja valkoiset tennarit. ”What is the best thing in America..?” Cathrine hymyili. Bill mietti vastausta hetken. ”I don’t know…” Bill sanoi. Pakko… Edes kerran… Kerran! Minä käsken! Pakko! Bill ei voinut tehdä muuta, vain kuunnella ääntä joka pakotti hänet tekemään jotain sellaista mitä hän ei halunnut tehdä. ”No! No!” Catherine huusi, Bill peitti hänen suunsa kädellään. Mutta joku oli jo kuullut…  ”Edes… Kerran… Kerran!” Bill mutisi. Kerran… Kerran vielä… ”BILL!” Tom karjaisi ovelta. Catherine itki ja yritti huutaa. ”BILL! LOPETA!” Tom parkaisi ja repi veljensä irti itkevästä Catherinesta. ”Mitä on tapahtunut?!” Gustav huudahti, kun näki Billin joka tuijotti johonkin kaukaiseen ja kiljuvan Cathrinen. ”Bill… Bill… Ei ole oma itsensä…” Tom sanoi sipaisten sormellaan Billin poskea. Tomin ääni värisi, hän ei saanut mielestään pois sitä kuvaa…. Billiä… Bill ei koskaan tekisi sellaista… Bill ei ole oma itsensä… Samassa hän kuuli hiljaisen kuiskauksen Billin huulilta; ”Minä en välitä…”


-

”Ei huolta, herra Kaulitz.. Veljenne tulee saamaan parhaiden lääkäreiden hoitoa…” tohtori Wilson Schwartz vakuutti. ”Mutta… Hän… Hän ei ole oma itsensä..” Tom yritti sanoa. ”Te olette selvästikin shokissa veljenne käytöksestä johtuen. Hänellä on ilmeisesti vakava riippuvuus seksuaalisesta kanssakäymisestä [niin virallisesti.. 8D]… Se johtunee stressistä tai muuten vain paineista.” tohtori Schwarzt piti pitkän luennon Tomille, joka tuskin ymmärsi puoltakaan. ”Veljenne tulee saamaan yksityisen lääkärin, joka on nuoresta iästään huolimatta…” ”Voi Wilson, anna kun esittelen itse itseni!” nuori, hyvin kaunis ja pitkä nainen keskeytti Wilsonin luennon. Valkotakkinen nainen ojensi kätensä Tomille. ”Tohtori Joanna DiMaurier..” nainen hymyili. ”Öhm… Ööh… Mi-minä tuotaah…” Tom ei saanut sanaa suustaan. ”Tom Kaulitz, oletan…?” Joanna naurahti. ”Ööh… Joo!” Tom yritti paikata nolon kömmähdyksensä epätoivoisella virneellä. ”Kröhöm!” tohtori Schwartz köhäisi. ”Aivan, voit jättää meidän kahden, jos sopii…” Joanna hymähti Wilsonille. ”Sopii…” tohtori Schwartz murahti. Vihdoin Wilson pystyi jättämään heidät kahden. ”Aivan.. Eli veljesi tila…. Käyttäytyikö hän jotenkin kummallisesti…?” Joanna kysyi. ”Nooh… Tota… Joo… Se puhui ihan kummia ja… Kaikki oikeastaan alkoi siitä illasta, päivä ennen kiertueen alkua… Se lähti johonkin ja tuli vasta aamulla takaisin. Ja sitten… Noh, se puhuu jostain Jennystä… Ja huusi mulle päin naamaa että sä et voi riistää Jennyä multa ja muuta vastaavaa…” Tom huokaisi raskaasti. Bill ja koko muu poppoo oli palannut Saksaan välittömästi, lääkärin todettua että Bill ei ollut kunnossa… Tätä päivää hän ei olisi halunnut nähdä, ei koskaan… Mieluummin hän kuin Bill… Ja kaikki oli Tomin syytä… ”Ymmärrän…” Joanna sanoi ja kirjoitti jotain kansioonsa. Tom tarkasteli Joannaa päästä varpaisiin. Kastanjan ruskeat hiukset, vihreät silmät… Hyvin kaunis nainen… Tom päätteli. Ja hän oli nolannut itsensä heti kättelyssä! Ja… Tämä Joanna sattui olemaan ensimmäinen nainen koskaan, joka oli saanut Tomin niin häkellyksiin. ”Saanko kysyä jotain..” Tom aloitti varovasti. ”Sopii..” Joanna hymyili ja siirsi katseensa potilastiedoista Tomiin. Voi taivas, nyt se tapahtui! Tom tunsi punastuvansa varpaista nenänpäähän asti. ”Kysy vain!” Joanna rohkaisi. No niin, Tom! Ryhdistäydy.. Se on vain yksi nainen.. Vain yksi nainen… ”Saisinkos… *glumps* Tiedustella ikääsi..?” Tom sai sanottua ja nielaisi. Sitten hän sai taiottua hymyn kasvoilleen. ”Hih, etkä sinä tiedä ettei naisten ikää saa kysellä!” Joanna naurahti. ”No ei kai pieni vinkki haittaa!” Tom virnisti ja sai kuin saikin kerättyä itsensä. ”23…” Joanna sanoi ja katsahti Tomiin samalla kun selasi papereita. ”Ahaa… Eikun… Tuli vain… Mieleen..” Tom sanoi ja tunsi jälleen kerran punastuvansa. Hitto! Mä oon jo ihan kusessa! ”Joo, saahan sitä kysyä..” Joanna hymyili ja nousi seisomaan. ”Kävisin mielelläni katsomassa miten veljesi voi.. Tuletko mukaan..?” Joanna kysyi. ”Kyl maar!” Tom virnisti ja pomppasi ylös tuolilta.

 

 

 

”EI! EI! EI! JENNY, AUTA MUA! APUAAAAH!!!” Bill kiljui ja paiskoi parhaillaan kirjoja hyllystä. ”BILL!” Tom kiljaisi ja meni ottamaan veljensä otteeseensa. ”Bill, rauhoitu.. Kaikki on hyvin, sulla on kaikki hyvin…” ”EI! Ei ole! Minä en välitä, minä en välitä, minä en välitä! Mee pois, sä veit Jennyn multa! Sinä veit kaiken, mikä mulle oli rakasta! Sä oot hirviö! Mä vihaan sua!” Bill huusi ja repi itsensä irti Tomin otteesta. Tom katsoi Billiä järkytyksen, pelon ja surun eri värit kasvoillaan. Ensimmäistä kertaa elämässään hän pelkäsi veljeään. ”Ei…” Tom päästi äänettömän kuiskauksen huuliltaan, kun näki Billin kaatavan kirjahyllyä ja huutaen samalla Jennyn nimeä. ”JENNY!” Billin huuto hukkui autioituneisiin seiniin.

 

 

 

Kolme tuntia aikaisemmin

 

 

 

”Ei! Antakaa vielä kuukausi! Minä lupaan maksaa kaiken joulukuussa! Pyydän, minä pyydän!” nuori, tummahiuksinen nainen rukoili puhelimessa olevaa henkilöä. ”Minä lupaan maksaa ja… Vittu!” nainen kirosi, kun hänelle lyötiin luuri korvaan. ”Vitun vuokraisännät!” Jenny polki jalkaansa maahan. Millä hän muka saisi maksettua vuokransa..?!  Ne rahat mitkä hän sai huoraamisesta, eivät todellakaan riittäneet vuokramaksuun…Ja kaiken lisäksi Tokio Hotelin laulaja Bill oli jättänyt hänelle vain viisikymppisen käteen, vaikka hänen piti maksaa 500 euroa! Kyllä hän vielä näyttäisi! ”EI! EI! MÄ EN HALUA! EI! EN, EN, EN!!!” kuka kumma siellä huutaa…? Ääni oli jotenkin tuttu… Jenny kääntyi äänen suuntaan. Mielisairaala… Berliinin mielisairaala… Ja… ”Hyvä jumala…” Jenny toljotti näkyä suu auki. Mitä hän oikein näki? Sehän on… ”Bill Kaulitz!” Aivan… Bill Kaulitz kiljumassa ja riehumassa, kun kaksi miestä yritti viedä epätoivoisesti Billiä sairaalan sisätiloihin. ”EI! EI! MÄ EN HALUA!” Bill kiljui ja yritti potkia kovempaa. Silloin Jennyn päässä välähti loistava suunnitelma. Hän nappasi kännykkäkameransa ja hiippaili lähemmäs sairaalaa. Hänen kasvoilleen piirtyi tyytyväinen virnistys. Nyt hän saisi kostonsa Billille ja kaiken lisäksi lehdistöltä ja tv-yhtiöiltä niin paljon rahaa kuin ikinä haluaisi!

 

 

 

Michelle aukaisi kahvihuoneen oven. ”Moi…” hän tervehti hiljaa Marlenaa ja Lindaa. Marlenaa ja Linda mutisivat jotain vastaukseksi ja Linda työnsi mulle kahvikupin käteen. ”Mä en muistanutkaan että sulla oli yövuoro tänään…?” Marlena huomautti ja hörppäsi kahvikupistaan. ”Joo, oli mulla..” Michelle hymyili ja istuutui pyöreän, valkoisen pöydän ääreen. ”Tänään tuli uus potilas..” Marlena sanoi. ”Tuli vai…? Kuka…?” Linda kysyi ja nosti kulmiaan. ”Ööh.. Hetkonen… Joku Bill… Sukunimi alko K’lla… Tuttu nimi se oli, mutta en muista vaan missä mä sellasen olisin kuullut…” Marlena mietti. ”No oisko Bill Kaulitz!” Michelle heitti ja alkoi nauramaan. ”Se se oli! Kaulitz! Mistä sä tiesit?!” Marlena huudahti ja Linda purskautti kaikki kahvit ulos suustaan. ”TÄH?! Tokio Hotelin laulaja TÄÄLLÄ?!” Linda kiljaisi. ”Niin.. Niin Tokio Hotelistako se Bill oli? Mä en muistanutkaan!” Marlena parkaisi. ”Herran jestas… Mitä ihmettä se on tehny, että se on päässy tänne..?” Linda huohotti. ”Joutunu, Linda… Se on joutunu tänne!” Michelle korjasi. ”En mä kyllä sitte tiedä…” Marlena sanoi ja katsoi odottavasti Lindaan. ”Oisko stressi tai jotain.. Tuskin vakavampaa…”

 

 

”Hei…?” Michellen tervehdys kaikui autiossa huoneessa. Vastausta ei kuulunut. ”O-Onko täällä ketään..?” Michelle kysyi varovasti. Kuului ääni, ihan kuin joku olisi noussut seisomaan. ”Vielä kerran, täytyy vielä kerran… Pakko… Minä… En… Välitä!” kuului matala ja äänialaton heikko kuiskaus Michellen selän takaa. ”Hei, toin sinulle lääkkeesi ja…. MITÄ SÄ TEET?! IIIK! APUAAAH!!!” Michelle huusi. ”Täytyy.. Kerran.. Täytyy!” Bill murisi. ”Eii… Bill.. Auh… Ei…” Michellen ääni kaikui valkeassa ja ikkunattomassa huoneessa. Michelle halusi pois.. Pyrkiä pois! Bill oli väkivaltainen… Bill, joka oli ulkonäöltään maailman suloisin poika… ”Päästä… Irti!” Michelle kirkaisi ja kiskaisi itsensä irti. Bill nousi seisomaan ja lähestyi Michelleä, yrittäen saada hänestä otetta. ”ÄLÄ TULE LÄHEMMÄS!!!” Michelle kiljaisi ja perääntyi ovelle. Hän paiskasi oven takanaan kiinni ja kiljaisi kun tunsi kädet olkapäillään. ”Hei! Mikä hätänä?!” hän kääntyi ja näki rastapäisen miehen pitelevän hänestä. ”Minääh… AUTA MUA!” Michelle heittäytyi miehen jalkoihin. ”Mitä? Mitä on tapahtunut?!” Tom kysyi ja laskeutui Michellen viereen. ”Bill.. Se… Bill… Mä…” ”Bill teki mitä?!” Tom kiljaisi. ”Se yritti… R-Rais… Raiskata..” Michelle katsoi Tomia itkuisin silmin.

 

 

”Bill… Oletko täällä?” Tom kysyi varovasti ja astui huoneeseen. ”Minä en välitä.. Minä en välitä..” Tom kuuli Billin kuiskailevan nurkasta. Tom meni Billin eteen ja kyykistyi. Billin katse harhaili katonrajassa. Ei.. Bill…. Ei tuota katsetta.. Ei.. ”Bill! Puhu mulle! Bill, sä… Sä et voi… Sun täytyy.. Älä tee tätä vaikeaks, Bill!” Tom aneli. Mutta sai vain saman vastauksen; ”Minä en välitä..”


-


”Miten Bill voi..?” Gustav kysyi Tomilta. ”Siinähän se…” Tom huokaisi ja käänsi seuraavan sivun lehdestään. ”Mähän sanoin että se ei tarkottanu sitä ja että se ei ole…” ”Argghh… KUSIPÄÄ!” Gustav karjaisi Georgin korvaan. ”Ite oot!” Georg mulkaisi Gustavia murhaavasti. ”Todista se!” Gustav murahti. ”Äh, älkää jaksako..” Tom huokaisi ja painoi katseensa lehteen. Miksi juuri hänen veljensä? Miksei hän voinut olla Billin tilalla? Miksi, miksi, miksi… ”Hei, Tom! Voisitko tulla tänne?” Joanna huikkasi Tomille. ”Auu, bomzigawohwoh! Tomilla on uus heila!” Georg alkoi ulvoa. ”Pässi, se on Billin lääkäri!” Gustav huomautti. ”Aijaa… No heila kuitenkin!” Georg virnisti. ”As always..” Gustav puuskahti ja syventyi taas kannettavaansa.

 

 

 

”Heh, noiko oli Georg ja Gustav…?” Joanna kysyi nololta Tomilta. ”Ikävä kyllä…” Tom sanoi. ”Älä nyt, nehän on ihan mukavia!” Joanna lohdutti Tomia. ”No joo… Mistä sä halusit puhua..?” Tom kysyi. ”Niin.. Kun…. Ajattelin vain että… Sähän asut aika kaukana tästä sairaalasta… Ja asun tuossa ihan korttelin päässä, naapurini muutti juuri pois siitä. Ajattelin vain että jos… Että jos haluaisit asua lähempänä Billiä.” Joanna sanoi. ”Aijaa! Sehän on… Hyvä idea!” Tom virnisti. Joanna suli hymyyn. ”Sähän voisit tulla joku päivä kattomaan sitä taloa.” Joanna sanoi. ”Joo, se sopii.. Ja sä olit naapurina?” Tom kysyi. ”Jep!” ”No siinä tapauksessa mä ostan talon heti, eipä tartte ainakaan pelätä verenhimoisia vanhuksia naapurina!” Tom naurahti ja iski silmää. ”Joo…” Joanna sanoi ja sen jälkeen heidän välilleen laskeutui hiljaisuus. Hitto! Sano jotain, idiootti! Pieni ääni Tomin sisällä käski ja Tom pakottautui sanomaan jotain. ”Niin… Onko sulla tänään illalla vielä jotain erikoista?” Tom kysyi. ”Eipä oikeastaan… Telkkarin katsomista ja sellaista..” Joanna hymyili. ”Okei.. Nooh.. Totaah… Haluisitsä… Tai siis… Jos mä maksaisin niin… Mentäs vaikka… Pitsalle tai jotain ja… Tai sitte… Meille ja…” ”Joo, se ois kivaa!” Joanna hymyili niin, että Tom luuli hetken ajan olevan taivaassa. ”O-Okei… Tänään illalla kello.. Mihin aikaan sä ootkaan kotona?” Tom kysyi. ”No siinä kahdeksan maissa tuut vaikka hakemaan vai mennäänkö me kävellen?” Joanna kysyi. ”Ihan miten haluut!” Tom hymyili. ”Nooh.. Ihan miten sä aattelit..” Joanna sanoi ja muotoili pienen ja ujon hymyn kasvoilleen. ”Okei, no katotaan sitten illalla!” Tom sanoi hymyillen ja iski silmää. ”Moikka!” Joanna hymyili. ”Moi!” Tom huikkasi ja meni menojaan. Jes! Oikeet treffit pitkään aikaan!

 

 

 

Tom vislasi ja valitsi t-paitaa itselleen. Punainen… Liian vihjaileva. Musta… Liian Bill. Vihreä… Liian Tarzan. Lopulta Tom valitsi tummansinisen paidan ja tummaa farkkua olevat housut. Sen lisäksi valko-sinisen lippiksen ja yhden valkoisen hikinauhan käteen. ”Hitto!” Tom kirosi, kun kello tikitti kymmentä vaille kahdeksaa ja Joannan luokse oli autolla ainakin puoli tuntia! Pakko kaasuttaa oikein kunnolla. Tom mietti, hölkkäsi eteiseen ja sujautti skeittikengät jalkaansa. Sitten hän juoksi portaat alas ykköskerrokseen ja avasi nopeasti oven. Hän suunnisti Cadillacinsa luokse ja aukaisi oven ja hyppäsi sisälle. ”Vittu, Joanna varmaan oottaa jo..” Tom mietti tuskaisena. Hän käänsi nopeasti auton ympäri ja kaartoi autonsa vauhdikkaasti mutkassa maantielle.

 

 

Joanna kaivoi laukkuaan ja oli juuri aikeissa soittaa Tomille, mutta huomasi ilokseen Tomin heiluttamassa kättä upean autonsa ikkunasta. Joanna tunki kännykänsä nopeasti laukkuun ja meni etupenkilli istumaan. ”Joo, sori mä oon myöhässä ja leffa on jo alkanu ja…. Wow….” Tomilta jäi taas suu typertyneenä auki, kun hän näki Joannan asuvalinnan. Valkoiset legginsit, vaaleaa farkkua oleva hame ja vaaleansininen toppi. ”Sori, mä en oikeen tiennyt mitä laittaa…” ”Eiku toi on just täydellinen! Ei me oltas ehdittykään enää elokuviin… Mennään vaikka… Syömään jonnekkin!” Tom ehdotti. ”Joo… Ihan miten haluut…” Joanna sanoi ja katsoi Tomia tavalla joka halvaannutti Tomin aivojen toiminnan… Sekunnin murto-osaksi.

 

 

”Mistä sä ton pitserian tiesit? Ihan älyttömän hyvää pitsaa!” Joanna kehaisi. ”Nooh… Me… Billin kanssa kerran satuttiin käymään…” Tom sanoi ja painoi katseensa alas. ”Sori… Mun ei ois pitäny kysyä…” Joanna sanoi syyllisenä. ”Ei! Ethän sä voinut sitä tietää… Ja kyllä Bill parantuu, me päästään vielä monta kertaa syömään pitsaa.. Vaikka kolmistaan.” Tom sanoi vihjaillen, niin että Joanna punastui. Tom oli pysäköinyt autonsa samaisen kerrostalon eteen, missä Joanna asui. Tom ja Joanna katsoivat toisiaan hämärässä autossa, jota valotti vain tummennettujen lasien takaa loistava katulamppu. Sitten Tom kurottautui lähemmäksi Joannaa, mutta Joanna perääntyi äkisti. ”M-Mun pitää mennä… Aamuvuoro huomenna…” Joanna sanoi, kiitti ja hyvästeli ja meni menojaan. Tom ei ehtinyt sanoa mitään, kun Joanna oli jo sulkenut oven. Niinpä tietysti… Taas Tom oli möhlinyt kaiken… Tom huokaisi kerran raskaasti, ennen kuin käynnisti autonsa. Kai hänet oli tuomittu elämään ypöyksin koko surkea elämänsä…

 

 

Tom vastasi unisena puhelimeen. ”Ha-Haloo..?” Tom mutisi. ”Äh, totta kai sä oot nukkumassa… Sori, mutta mä vaan aattelin että sua ehkä kiinnostas tietää, mitä telkussa kerrotaan tällä hetkellä…” Joanna sanoi. ”Aijaa…” Tom sanoi terävöittäen äänensä. ”Se ei oo sitte mitään kivaa…” Joanna varoitti. Tom nousi ensiksi istumaan, ennen kuin lähti kävelemään olohuoneeseen ja laittoi telkkarin päälle. , ,…Bill on mielenterveydeltään vakavasti harhateillä ja siksi poissa tolaltaan. Billin kaksoisveljeä, Tomia emme ole vielä tavoittaneet.’’ ”MITÄH?!” Tom karjaisi ja löi Joannalle… Vahingossa… Luurin korvaan. Uutisten taustalla pyöri epäselvä video, jossa Billiä raahattiin maata myöten sairaalaan, Billin pyristellessä äänekkäästi vastaan. Tom yritti rauhoitella hysteerisesti kiljuvaa Billiä. Ei… Tätä Tom ei halunnut! Ei, olivat he kuinka kuuluisia tahansa, tätä Tom ei olisi halunnut paljastaa medialle! Ei vielä, eikä tällä tavoin! Kuka vittu ton videon oli kuvannut?! Kuka oli tosiaan niin itserakas rahan perässä juokseva paskiainen, että kuvaisi… Kuvaisi heitä salaa ja myisi medialle… Samassa Tomin ovikello soi. Joanna varmaan… Tom ajatteli ja kiiruhti ovelle. ”Hei, hyvä että…” ”Miten Bill voi?! Miten kommentoisitte tilannetta?! Oletteko häkeltynyt?! Miksi Bill joutui sairaalaan?!” toimittajat sadattelivat kysymyksiä, kuvaajat räpsivät kuvia ja fanit ulvoivat taustalla Bill –kylttejä heilutellen. ”En kommentoi!” Tom murahti ja läimäytti oven nopeasti kiinni. SAATANA! Tom ajatteli murhaavasti ja potkaisi vihoitellessaan jalkansa pöydänjalkaan, se ei auttanut tyynnyttämään Tomin sisällä huutavaa raivoa. ”MIKS?!” Tom karjaisi. Vastausta hän jäi turhaan odottamaan. Kukaan ei vastannut.  

 

 

Parin kuukauden kuluttua

 

 

”Kuinka sä voit..?”  Marlena kysyi. ”Ihan… Hyvin…” Michelle nielaisi ja kiinnitti katseensa pöytään. Bill ei ollut tehnyt sitä tahallaan… Se ei ollut hän.. Se… ”Hei, kuulitsä?” Linda kysyi. ”Ai mitä..?” Michelle palasi maanpinnalle. ”Niin että minkälaista lomalla oli..?” Linda kysyi ja virnisti. ”Siinähän se….” Michelle sanoi hiljaa. ”Aijaa… Oliks kivaa…?” Marlena kyseli. ”Joo….” Michelle jatkoi vaisua puheluaan. ”Sä saat sitte tänä päivänä potilaaks yhden kivan mummelin, joka luulee herätyskelloa koiraks!” Linda ilmoitti hymyssä suin. ”EI!” Michelle kiljaisi. ”Mitäh?!” Marlena parkaisi. ”Mä… Mä voin kyllä hoitaa Billiä… Bill ei tarkottanut sitä, Bill vain…” ”Älä nyt viitti, et sä sen hullun kanssa mee samaan huoneeseen!” Linda kivahti. ”Ei… Mä…” ”Ei tuu kuuloonkaan! Se tarttee ammattiapua!” Marlena ilmoitti. ”MÄ HALUUN HOITAA SITÄ!!!” Michelle parkaisi epätoivoisena. ”Ei! Se ei…” ”Te ette voi määrätä!” Michelle kiljaisi ja lähti itkien huoneesta. Linda ja Marlena jäivät halvaantuneena katsomaan Michelle perään. ”Noin huonossa jamassa mä en oo nähny Michelleä koskaan…” Linda sanoi. ”Mitä sä meinaat?” Marlena kysyi ja nosti kulmiaan. ”Se on rakastunu Billiin… Senhän huomaa jo sadan kilometrin säteellä!”  


-


Joanna istui yksin pöydässä ja katseli ulos ikkunasta. Harmaat pilvet olivat peittäneet koko taivaankannen, tuuli pyöritti syksyn viimeisiä lehtiä sateessa. Kohta tulisi ensilumi. Ja… ”Joanna! Ootsä kotona?!” kuului kova ryskytys oven takaa. ”Joo, ovi on auki!” Joanna ilmoitti ja nousi ylös. Ovi aukeni ja läpimärkä Michelle astui sisään. ”Sori… Mä tulin ilmoittamatta…” Michelle sanoi hiljaa. ”Ei se mitään, sitä varten isosiskot on..” Joanna hymyili. Michelle yritti hymyillä, mutta purskahti itkuun ja vajosi lattialle. ”Mikä hätänä?! Michelle?! Mikä sulla on?!” Joanna hätääntyi ja kyyistyi Michelllen viereen. ”Mä… En… Kestä… Mä en voi olla…” ”Mitä?! Kerro mulle!” Joanna pyysi ja auttoi Michellen ylös, laittoi oven kiinni ja talutti Michellen sohvalle. ”Mikä sulla on hätänä?” Joanna kysyi ja otti märän villatakin pois Michellen päältä ja peitteli hänet huovalla. ”Mä oon rakastunut…” Michelle sanoi kyyneltensä seasta. ”Mitä kamalaa siinä on?!” Joanna hämmästeli. ”Se on potilas…” Michelle nyyhkytti. ”Ai joku sun hoidettavista?!” Joanna kysyi. ”Niin.. Eikä kuka tahansa… Bill Kaulitz… Mä en voi olla rakastunut! Mä… Se yritti raiskata mut! Sehän on sun potilas, eikös..? Sä tiedät että se ei voi sille ite mitään! Mä en halua olla rakastunut mutta kun mä rakastan sitä! Ihan liikaa! Mä en voi elää ilman sitä! Tajuutsä?!” Michelle nyyhkytti. Joanna nyökkäili hiljaa. Vai oli pikkusisko rakastunut Billiin…  ”Mä ymmärrän sua…” Joanna sanoi hiljaa. Kai mä ymmärrän… ”Linda ja Marlena on sitä mieltä, että mä en sais enää hoitaa Billiä ja..” ”Ehkä niin ois parempi. Näin aluks..” ”EI! Sä et tajuu! Mä en voi olla ilman Billiä!” Michelle rääkäisi. ”Ei… Parempi että joku muu hoitaa Billiä, se kuitenkin yritti…” ”Ei sillä oo väliä!” Michelle yritti sanoa. ”Ei!” Joanna huudahti. ”Sä et voi määrätä mua, sä oot aina ollu tollanen… Tollanen kusipää! Äiti ja isä piti aina sua parempana, koska sä oot tohtori!” Michelle huusi. ”Ne olis ylpeitä sustain jos ne vielä eläis!” Joanna sanoi. ”Vaan ei elä!” Michelle sanoi. ”Ei puhuta siitä enää…” ”Miksei?! Pelkäätkö sä totuutta?! Kenen kiukunpuuskahduksen takia ne oikeen kuolikaan?! Häh?!” Michelle huusi. ”Okei… Mä tein virheen, enkä mä…” ”Kyllä sä! Jos sua ei ois ollu, niin äiti ja isä eläis vielä!” Michelle huusi kovempaa. ”Ä-Älä muistuta siitä… Mä..” ”Arvaa mitä?! Sä oot yks mitätön paska! Sä et välitä kenestäkään muusta paitsi itestäs, sä oot oikeesti niin itserakas että… Mä en kestä sua enää!” Michelle huudahti ja nousi ylös. Pian ovi kävi ja tuli hiljaista. Jos sua ei ois ollu, niin äiti ja isä eläis vielä! Pelkäätkö sä totuutta?! Sä oot yks mitätön paska! Sanat kaikuivat Joannan päässä. Ehkä Michelle puhuikin totta… Ehkä hän pelkäsi totuutta, jota kukaan, paitsi Michelle nyt, ollut koskaan sanonut… Ehkä hän pelkäsi rakastaa, tulla rakastetuksi…. Ehkä hän ei sen takia ajatellut muuta kuin itseään. ”Joanna, ootko sä kotona..?” kuului tuttu ja turvallinen ääni ovelta. ”Joo….” Joannan ääni värisi. ”Mä kuulin huutoa… Onko kaikki okei…?” Tom kysyi. ”Ei…” Joanna kuiskasi. ”Mikä hätänä?!” Tom hätääntyi ja meni Joannan viereen istumaan ja tarttui tätä kädestä. ”Mä en tiedä… Mä… Mä pelkään rakastaa…” Joanna kuiskasi ja hänen äänensä särkyi. Tom ei kysynyt mitään, eikä sanonut mitään… Vain katsoi Joannaa silmiin. Joanna halusi hukkua noihin silmiin, ikiajoiksi… Kuolla… Nukkua ikuisesti… Poistua tästä maailmasta… ”Ei se oo vaikeeta…” Tom sanoi hiljaa. ”Mulle se on… Mä en voi koskaan rakastaa ketään, mä pelkään niin helvetisti…” Joanna nyyhkäisi. ”Mä opetan sua…” Tom sanoi ja tuli lähemmäksi Joannaa. Samassa Joanna tunsi Tomin pehmeät huulet omillaan, hän sulki silmänsä. Liian pian se hetki oli ohi. Tomin huulet erkanivat, kun hänen kännykkänsä alkoi soida. ”Tom…” Tom vastasi hiukan turhaantuneena. Joanna vain katsoi kun Tom puhui puhelimeen. ”MITÄH?!” Tom karjaisi puhelimeen. ”Milloin?! Missä hän on?!” Tom huudahti epätoivoisena ja nousi ylös, ryhtyen kävelemään ympyrää. ”Okei… Mä tuun heti…” Tom sanoi ja sulki puhelimen. ”Mitä on tapahtunut?!” Joanna kysyi järkyttyneeltä Tomilta. ”Bill on karannu…” Tom sanoi hiljaa. ”Mitä?! Miten? Milloin?!” Joanna kysyi. ”Vartioiden mukaan joskus kuuden aikaan…” Tom sanoi ja puki takkia päälleen. ”Mun pitää mennä ettii sitä..” ”Mä tuun mukaan!” Joanna ilmoitti ja heitti valkoisen nahkatakin selkäänsä.

 

 

Että maailma on paska!  Michelle ajatteli raivokkaasti ja potkaisi maata. Hän näki kahden nuoren syleilevän toisiaan puistonpenkillä. Miksei hänkin voinut..? Miksi hänen piti olla yksin…? Michelle nosti takkinsa kaulukset pystyyn, että sade ja tuuli eivät iskisi hänen kaulaansa, ainakaan kovin kovaa.. Hän käveli nopeasti puistonpenkin ohi ja alkoi juosta. Bill… Bill… Bill… Ääni huusi hänen päässään. Sitten hän huomasi puistonpenkillä istuvan tumma-asuisen, pitkän ja hoikan miehen. ”Bill…?” Michelle kysyi varovasti. Bill kääntyi katsomaan häntä. Samalla Billin mieleen piirtyi kuva Jennystä. Jenny! Jenny oli tullut takaisin! Jenny rakasti häntä, Jenny oli tullut hakemaan häntä! Bill nousi seisomaan ja lähestyi Michelle. ”Bill…” Michelle kuiskasi hiljaa ja kiersi kätensä Billin kaulan ympärille. Bill katsoi Michelle hullunkiilto silmissään. Samassa hän kaatoi Michellen maahan ja Michelle tunsi kuinka Billin kädet työntyivät hänen farkkujensa sisälle. ”Bill… Mä…” Michelle ei voinut sanoa mitään. Hän vain tunsi kuinka Bill kovakouraisesti käänsi hänet toisinpäin ja painautui häntä vasten. Samalla Michelle kuuli nopeita kuiskauksia Billin huulilta. ”Minä en välitä, minä en välitä…”


---


Mitä mä oon tehny väärin..? Mikset sä huomaa mua…? Kaikki sanoo, että elämä on kovaa ja helppoahan sulla on… Ehkä se on helppo käsittää, mutta ei helppoa jaksaa… Sanoit, ettet sä jaksa enää, sanoit että haluaisit olla kuollut. Mä en haluu, että sä puhut niin… Mä olen pyytänyt, anonut sua lopettamaan… Mä oon pyytänyt sua iloitsemaan taas, olemaan onnellinen… Ei… Et sä ole.. Sä et varmaan ees osaa olla enää onnellinen…

 

 

 

Viime hetkinä sun vihainen olemuksesi karkoitti kaikki sun luotas… Edes mä en voinut jäädä katsomaan, kuinka sä teit kuolemaan, kidutit itseäsi, hukutit itseäsi suruun ja tuskaan, joka viilsi sun sielua, raateli sua… Mä katsoin sua kaukaa, näin että yritit huutaa apua, mitään ei kuulunut… Sä et pystynyt siihen… Et edes yhteen kuiskaukseen… Silloin mä halusin mennä sun luo, auttaa sua jaksamaan, edes vielä hetken… Saada sut tuntemaan itses vielä kerran onneliseksi… Mutta mä päässyt, vaikka mä olisin halunnut..  Ikään kuin lasi olisi eristänyt meidät, sut tuskaiseen maailmaan…  Mun sydäntäni riipi nähdä sun kituvan eläimen lailla, huutavan ilman että kukaan kuulisi. Pian mä näin, kuinka sun raskaasti heittelehtivä vartalo jäykistyi ja sun katse kiinnittyi kauas, ikuisuuteen… Hiljaisuus valtasi koko maailman, lasi rikkoutui ja mä juoksin sun luo. Sä olit jäykistynyt tuijottamaan taivasta, ympärilläsi oli kylmää. Mä itkin, rukoillen sun heräävän vielä, puhuvan vielä, iloitsevan vielä… Sä et saanut kokea enää sitä iloa, niin kuin joskus aiemmin…

 

 

 

Nyt kun mä muistelen sua, mä en muista sun tuskaas, jota sä kannoit. En sun vihaisena kiiluvia silmiä, en äänettömiä huutoja… Mä muistan vain sun hymys, joka valaisin mun elämäni, sun kätesi jotka tarttuivat muhun ja nostivat ilmaan… Kaiken sen hyvän, jonka mä koin sun kanssasi. Kaiken sen ilon ja onnellisuuden joka leijui sun ympärillä.  Etkä sä ole kuollut… Et, ei… Sä elät ikuisesti mun muistoissani. Ja sitten kun me joskus tavataan, mä pyydän sulta vain yhtä asiaa; älä mene sinne, minne en voi seurata…


-


Mä olin niin innoissani! Ne tykkäs musta! Mä olin varastanut koko shown! Ne… Ne tykkäs!

-         ”Sä olit upee! Oisitpa sä nähny sen yhen jätkänki! Siltähän suorastaan valui kuola!” Cam hihkui.

-         ”Nyt kyllä valehtelet!” mä sanoin.

-         ”No en! Ja se oli niin ihastuneen näkönen, kuin ihminen olla voi!” Cam virnisti. Mä tunsin punastuvani.

-         ”Ai niin, joo.. Se tuli kysymään multa, että voisinko mä antaa sen numeron sulle..” Cam virnuili.

-         ”Ai MITÄ?!” mä kiljaisin.

-         ”No joo, joo… Se käski sun soittaa sille..” Cam nyökytteli.

-         ”Annaannaannaannaannaannaa se numerooooooooo!!!” mä vinguin.

-         ”En! En ennen ku sanot että sä oot hyvä..” Cam sanoi pilke silmässä.

-         ”Mitä?! Tää on kiristystä!” mä parahdin.

-         ”Ei se mitään kiristystä oo!” Cam kommentoi. Mä mulkaisin sitä kerran, sitten mä huokaisin.

-         ”No kai mä oon sit hyvä..”

-         ”PARAS!”

-         ”No heh heh!”

-         ”Eipäs! Ku sä oot P.A.R.A.S!!!” Cam ylisti.

-         ”Mä oon hyvä..”

-         ”PARAS!”

-         ”Ääh, anna jo se numero!”

-         ”Paras, paras, paras…”

-         ”NO PARAS, HELVETTI!” mä huusin.

-         ”Tulihan se sieltä!” Cameron virnuili ja ojensi pienen lappusen mulle. Mä sieppasin sen nopeasti Cameronin kädestä ja näpyttelin numeron kännykkääni.

-         ”Öööh.. Oothan sä ihan varma..?” Cam kysyi.

-         ”No joo, joo!”

-         ”Se voi olla kuka tahans…”

-         ”No ei voi! Sehän on se mies! Jos sä oot kerta jutellu sen kans ni sehän on..”

-         ”No ei mä sitä! Mutta…”

-         ”Sanoko se mies jotain muuta..?”

-         ”No…” Cam aloitti. Pitkä hiljaisuus tuli meidän väliin kuin paksu jää.

-         ”Cam, kerro..” mä sanoin.

-         ”Sä pääset töihin… Australiaan..” Cam sanoi ja näin hänen poskellaan valuvan kyyneleen. Mulla kesti kauan tajuta mitä Cameron oli äsken sanonut.

-         ”Mitä sä sanoitkaan..?” mä kysyin uskomatta korviani.

-         ”Sä… Se mies sanoi et sulla… Sulla on kykyjä ja että… Sä…” samassa Cam purskahti itkuun.

-         ”Hei, Cam.. Mikä… Mikä sulle tuli..?” mä kysyin hiljaa ja otin Camin kädestä kiinni. Cam värähti ja vetäytyi kauemmas.

-         ”Eiih.. Parempi ku lähdet… Sä.. Sä et ymmärtäis ja sä..”

-         ”Cam… Me ollaan kerrottu toisillemme kaikki… Kaikki! Haluatko sä särkeä sen..? Meidän luotamuksen?” mä kysyin.

-         ”Anna, mä… Mä en oo kertonu sulle yhtä asiaa..” Cam sanoi ja nyyhkäisi kerran.

-         ”Anna, mä… Mä… Mä oon… Mä oon lesbo…” Cam sanoi. Mun silmäni laajenivat lautasen kokoisiksi. Mitäh?! Mun paras ystävä ja..

-         ”Anna, mä rakastan sua!” Cam huudahti ja ennen kuin mä ehdin vastata mä tunsin Camin huulet omillani. Mä annoin Camin suudella mun huulia, kunnes tämä itse lopetti. Cam katsoi mua silmiin, mä käänsin katseeni alas.

-         ”Anteeks… Se vaan… Se vaan jotenki tuli..” Cameron sanoi ja laittoi käden mun olkapäälle. Mä ravistin sen nopeasti pois ja nousin ylös.

-         ”Cam, me ei voida! Mä en oo lesbo!” mä parkaisin ja juoksin huoneeseeni. Mä paiskasin oven lujasti kiinni ja painoin pääni syvälle tyynyyn. Miks?! Mä en voi asua Camin kanssa enää! Jos Cam on lesbo ja mä en ja Cam sano rakastavansa mua ja… Ei, tästä ei tuu mitään! Mä muisti yhtäkkiä mun ja Camin keskustelut. Me oltiin keskusteltu unelmien miehestä, mä olin kuvaillut jokaisen yksityiskohdankin, Cam oli hämmentynyt tilanteesta ja sanonut vain jotain.. Vastaus oli joka kerta erilainen! Mä muistelin, oliko Cam katsellut mua erikoisesti… Johtuiko Camin lesbous sen raa’asta lapsuudesta..? Jos ei siitä niin mistä sitten?! Mä tajusin olevani vihainen Camille. Miks sen piti pilata meidän ystävyys näin?! Miksei se voinu rakastua mieheen?! Miks se oli ylipäätään olemassa?!

 

 

 

 

Aamu oli sateinen. Mä astelin aamutakissani keittiöön. Cam istui pöydän ääressä, kylmä kahvi nenänsä edessä. Hänen kasvonsa punoittivat ja silmät olivat turvonneet itkemisestä.

-         ”Huomenta..” mä sanoin hiljaa.

-         ”Anna, mä…”

-         ”Ei sun tartte selitellä.. Oo mikä oot!” mä sanoin ja yritin olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

-         ”Ootko sä varma..?”

-         ”Joo, joo! Minkäs mä sille voisin..” mä tuhahdin ja istuuduin pöytään, vaikka mua inhottikin hiukan. Mä en edes vilkaissut Camia silmiin, en mä pystynyt! Vaikka mä olisin halunnut jutella päivän suunnitelmista ja illan esityksestä, mä en voinut!

-         ”Sulle on siis okei, jos mä… Jos me vaikka… Jos me…”

-         ”EI! Mitä vittua sä oikeen kuvittelet?! Mä oon Hetero isolla H’lla! Mä en oo lesbo! Mä en..” mun lauseeni jäi kesken, kun mä tunsin taas vihan tuulahduksen kiiruhtavan mun pääni läpi. Miks?! Miks?! Miks?!

-         ”Se on ihan ymmärrettävää, että sä…”

-         ”Argh! Oo jo hiljaa! Mä vihaan sua!” mä kiljaisin ja nousin pöydästä. Cam jäi halvaantuneena katsomaan mun perään. Mä tiuskin vielä jotain saatanan lepakoista, ennen kuin pamautin oven kiinni. Nyt riitti! Itserakas teeskentelijä! Se se on! Itserakas teeskentelijä lepakkopaska! Mä näpytin numeron kännykkääni.

-         ”Kell puhelimessa..”  

-         ”Hei, Kellen.. Anna täällä. Anna Dyschendolf, se eilinen tanssija!” mä kuulostin äkäiseltä puhelimessakin.

-         ”Ahaa.. Ystäväsi varmaankin kertoi pikku hankkeestani perustaa...”

-         ”Se ei oo mun ystävä.. Enää!” mä sanoin. Kelleniksi itsensä esitellyt mies vaikeni.

-         ”Kerro siitä hankkeestasi!” mä ehdotin.

-         ”A-Aivan… Siispä… Perustan viiden tähden strippiklubin Austariaan, Perthiin. Olisi kunnia saada sinun kaltaisesi kokenut tanssija sinne vetonaulaksi!” Kellen suorastaan innostui.

-         ”No sehän on kiva… Oonkin just pakkaamassa..” mä sanoin ja kaivoin matkalaukkuni sängyn alta. -   ”Millon lähdetään..?”

-         ”Ööh… Milloin vain sinulle sopii, ehh..” Kellen kuulosti vaivaantuneelta.

-         ”Sopiiko että tulet puolen tunnin kuluttua hakemaan..? Oisin sillon valmis..” mä sanoin ja tyhjensin yhden hyllyn laukkuun.

-         ”Sopii! Ja jos lento on jo täyteen buukattu, niin järkkään yksityiskoneen.” Kellen sanoi ja aistin jo tänne asti että hän hymyili.

-         ”Varaa se heti, lento on varmasti täynnä..” sanoin välinpitämättömästi. Vitun sama millä mentiin Ausseihin, vitun sama kenen kanssa, kuhan mä pääsen pois täältä ja pian!

-         ”Hy-Hyvä on… Neiti Dyschendolf… Tavataan siis puolen tunnin kuluttua.” Kellen kuittasi ja lopetti puhelun. Mä heitin kännykkäni sängylle ja tyhjensin loput tavarat kaapistani.

 

 

 

Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua iskin laukkuni kiinni ja lähdin hinaamaan sitä ulos huoneestani. Mä törmäsin Camiin. Cam katsoi mua järkyttyneenä.

-         ”Mi-Minne sä… Sä lähdet?!” hän kysyi.

-         ”Perthiin..” Sen jälkeen Cam ei sanonut enää sanaakaan. Musta Volvo ajoi pihaan. Mä vilkaisin kerran Camia. Cam katsoi mua punaisin silmin, johtuen itkemisestä.

-         ”Sä-Sä voit tulla m-millon vaan takas…” Cam sanoi.

-         ”Okei… Kiitti Cam… Kaikesta.” mä sanoin. Cam astui askeleen lähemmäs mutta mä peräännyin ovelle.

-         ”Moikka…” mä sanoin. Tunsin kyynelten kirpoavan silmistäni. Ei! Mä EN saa itkeä! Mä ajattelin ja en sanonut mitään Kellenille joka avasi mulle oven. Mä tiesin kyllä mistä Kellen oli tuttu.. Se oli se sama mies mihin mä olin törmännyt kerran, mutta ihan sama! Mua ei huvittanut edes katsoa ketään! Painukoot kaikki vittuun! Mä lähden Ausseihin!

 

 

 

-         ”Etkö halua juotavaa..?” Kellen kysyi, kun tarjoilija tuli shampanjan ja kahden lasin kanssa.

-         ”En…” mä sanoin.

-         ”Ootko varma..? Sun kaltanen kaunis nainen tarvitsee ruokaa että on kunnossa kun on..”

-         ”Vitut mä siitä! Enkä mä mikään nainen oo! Pelkkä tytön hupakko! Ihanaa, kohta 18-vuotias, mahtavaa!” mä sylkäisin jokaisen sanan suustani.

-         ”Mitäh? Mä kun luulin että..”

-         ”Luule mitä luulet!” mä tiuskaisin ja otin shampanja pullon tarjottimelta ja otin siitä huikan.

-         ”Ja mä en laseja tartte, ku pullonsuukin on keksitty!” mä sanoin ja katsahdin halveksuvasti Kelleniin. -   ”Et oo kyllä säkään mikään aikuinen..” mä sanoin arvostellen.

-         ”Ai mitä meinaat..?” Kellen kiinnostui.

-         ”Sitä meinaan et sä oot vasta alle kolkyt..”

-         ”Ai joo… No 24.. Mistäs meidän teini niin päättelee..?” Kellen virnuili inhottavasti.

-         ”Älä sano mua teiniks!” mä mulkaisin Kelleniä, joka jatkoi virnuiluaan. Me oltiin hiljaa. Kellen katsoi mua haastavasti, mä taas murhaavasti.

-         ”Kerrohan siitä perheestäsi..” Kellen sanoi, otti pullon multa ja joi siitä suoraan.

-         ”Se ei kuulu sulle..” mä sanoin.

-         ”Voi, teinityttö hyvä.. Kyllä se kuuluu, sä olet mun alainen!” Kellen sanoi ja hörppäsi toisen kerran.

-         ”Ekaks… Mä en oo mikään teinityttö! Toiseks, mun ei oo mikään pakko kertoa sulle mun perheestä!”

-         ”Onpas…” Kellen sanoi. ”Mä olen sun pomo ja…”

-         ”Pomo jolla ei oo työpaikkaa! Mä olen edelleen yhtä työtön ku säkin!” mä sylkäisin. Kellen katsahti muhun kerran ja yritti flirttailla. Mä vastasin kerran yhdellä hymyllä, niin että sain Kellenin viereeni istumaan. Kellen istui tiiviisti mun viereen ja alkoi hivellä kädellään mun paljasta säärtä.

-         ”Kiinnostaisko sua tienata vähän suolarahaa..?” Kellen kysyi kiusoitellen. Mä hymyilin kerran myöntyvästi. Kellen oli suorastaan himokkaana mun vieressä ja hänen kätensä alkoi eksyä violetin, lyhyen mekkoni alle. Sitten mä kohotin käteni ja läimäytin Kelleniä poskeen.

-         ”Hah, turha luulo! Kyl mul rahaa on, mun ei tartte tarjota persettäni sun kaltasille idiooteille..” mä naurahdin ja istuin kauemmas. Kellen hieraisi poskeaan kerran, sitten katsoi mua taas kuin haukka hiirulaista.

-         ”Miten ois pikku tanssi..? Sehän on sun työ.. Teinityttö.” Kellen vilkuili mua viekkaasti.

-         ”Vai haluaa Kell-poika tyydytystä tällasen teinitytön erotiikkatanssista. Ei onnistu! Vasta klubilla..” mä sanoin ja katosin erilliseen tilaan. Kaikenlaisia idiootteja maailmasta löytyi..




----

Puoli vuotta kului nopeasti… En mä edes osannut aavistaa, kuinka hyvä Kellenin bisneksestä loppujen lopuksi tuli! Ja eniten mua ihmetytti se, että Kellenin kaltainen kieronoloinen mies piti sanansa mun vetonaulaksi nimittämisestä! Kellenin [ja mun] erityisen kuuluisan ja hohtoisan strippiklubin nimeksi tuli Ice Queen. Nimi ei hätkäytä, jos on käynyt paikan päällä; se on kuin jäälinna, pöydät ovat jäisiä veistoksia, kuin myös tuolit ja kaikki! Tarjoilijat oli puettu teeman mukaan, niukasti ja lumihenkisiin väreihin. Olihan se aika outoa, ulkona oli parhaillaan 35+ astetta lämmintä, kun taas meidän pikku klubilla 16- . Kellen palkkasi tarjoilijoita koko ajan lisää, asuihin kului rahaa, myös drinkkeihin ja koko paikan kylmänä pitämiseen. Mä varoittelin Kelleniä ettei ottaisi liian suurta palaa kerralla. Pian Ice Queen nousi koko Perthin, pian myös Australian kermaan. Kaikki lehdet puhuivat Ice Queenistä, ihmiset haastattelivat mua ja Kelleniä, julkkiksia kävi, pian me noustiin täysin tuntemattomasta koko kansan tietoisuuteen. Jossain vaiheessa huhuttiin myös, että mä seurustelisin Brad Pittin kanssa! [En pistäis vastaankaan, tuskin Bradkaan mutta Angelina olikin ainut este…] Kaikki oli niin uskomatonta! Mä tuskin edes muistin mitään, en mä paskaakaan kuluttanut aikaani siihen, mitä mun perheelle kuului, tuskin nekään. Mä edelleen ihmettelin, miks kytät ei ollu lähteny mun perään… Kai se johtu siitä, että niistä kukaan ei välittänyt kenestäkään muusta,  vain itsestään. Joten miksipä mä niitä miettimään…? Mullahan oli oma ura mun unelmassani! Kellenin ansiosta mä pääsin toteutamaan unelmaani! Se oli meidän tähdenlento, joka aina vain jatkoi kulkuaan..

 

 

 

 

-         ”Kiitos, kiitos… Aivan… Odota sekunti..” mä kuulin kuinka Kellen huikkasi mut luokseen.

-         ”Päivää!” mä tervehdin täysin tuntematonta pariskuntaa.

-         ”Heipä hei… Tekö olette se Anna…?” nainen kysyi. Mä naurahdin. Se Anna…?

-         ”No riippuu kenestä me puhutaan..” mä virnistin. Mä pälätin heidän kanssaan hetken, mutta mä en voinut olla täysin oma itseni koska Kellenin käsi oli kietoutunut mun vyötärön ympärilleni. Vihdoin pariskunta malttoi lopettaa, mä olin jo menossa takahuoneeseen kun Kellen sieppasi mun kädestä kiinni. Mä katsoin Kelleniin kysyvästi.

-         ”Miedän täytyy puhua yhdestä asiasta..” hän sanoi ja johdatti mut yliprameaan toimistoonsa, jossa oli kultaisen sohvan lisäksi poreallas. Toisin kuin klubin puolella, täällä oli tavallinen huoneen lämpö. Musiikki ei kuulunut toimistoon juuri yhtään. Katossa oli pieniä, erivärisiä lamppuja jotka kuvastivat tähtitaivaan. Huoneessa oli yksi ainu ikkuna, sen lisäksi siinä oli parveke. Huone oli kerrassaan mahtava! Kellen istutti mut kultaiseen sohvaan ja istuutui mun viereen. Hän kaatoi meille shampanjaa, mä hörppäsin lasista kevyesti.

-         ”Niin sulla oli jotain asiaa…?” mä sanoin.

-         ”Joo… Joo, niin tosiaan oli…” Kellen takelteli.

-         ”No, kerro…” mä huokaisin ja kaadoin lisää shampanjaa lasiini [tän puolen vuoden aikana mä olin alkanut juoda enemmän]. Sitten mä laskin lasin pöydälle ja olin kaatamassa lisää, mutta Kellen esti sen. Mä katsahdin Kelleniin varmaan sadatta kertaa elämäni aikana kysyvästi. Samassa mä tunsin Kellenin huulet omillani. Jestas! Mitä tää meinaa..?! Miksen mä estä Kelleniä?! Mä ajattelin mutta huomaamattani mä vastasin suudelmaan. Mä en hallinnut omia ajatuksiani, se oli selvä. Pian me alettiin riisua toisiltamme vaatteita.

-         ”Sä oot niin kaunis…” Kellen kuiski. Mä vain hymähtelin hiljalleen ja katsoin katossa olevaa tähtitaivasta. Kellenin suudelmat… Ne ei tuntunut jostain syystä aidoilta. Mä en tiennyt mitä puuttui. Jotain vain puuttui.. Kellenissä ei ollut sitä mitä mä janosin. Vaikka Kellen oli ruumiillisesti täydellisyyden perikuva, jotain puuttui. Mä en tiennyt mitä se oli… Jotain vain puuttui…

 

 

Aamulla mä heräsin pää kipeänä. Helvetin krapula! Mä ajattelin ja nousin istumaan, sulkien silmäni auringolta. Täällä Australiassa aurinko tuntui porottavan koko päivän, ainakin mun mielestä. Mitä?! Missä mä olin?! Outo sänky, oudot petivaatteet mutta tuttu huone..

-         ”Eikä!” mä parkaisin, nousin seisomaan, mutta samalla rojahdin marmoriselle lattialle.

-         ”Ai, sä heräsit jo!” kuului pomoni virkeä ääni. Noh, sehän ei koskaan ota paljon! Mä murahdin jotain ja valitin itsekseni pääkipua.

-         ”Tässä ois kahvia krapulaa viemään..” Kellen sanoi ja ojensi mulle höyryävän kupin. En jaksanut kiittää, eikä edes ollut mitään syytä. Me istuttiin Kellenin kanssa vierekkäin sohvalla, mulla pelkkä lakana ympärilleni, Kellenillä bokserit.

-         ”Vimme yö… Se oli aika hurja… Ja mahtava.” Kellen sanoi ja asette kätensä mun reidelleni.

-         ”Ois pitäny mennä kotiin..” mä huokaisin.

-         ”Eikai se niin kauheeta ollu..? Sä ainakin tunnuit nauttivat, äänestä päätellen..” Kellen virnisti mulle.

-         ”Vittu, ei naurata!” mä tiuskaisin ja heilautin kevyesti Kellenin käden pois reidestäni. Saatanan hiplaaja, ei parempaa tekemistä keksiny..!

-         ”Älä viitti, muru… Sä nautit hänestä.” Kellen sanoi ja katsoi mua haastavasti, aivan kuin silloin lentokoneessa. Hänestä..? Joo, Kellen vissiin tarkoittaa pikkuruista veitikkaa housuissaan.. Suorastaan mitätöntä!

-         ”Voitas ottaa joskus uusiks…” Kellen ehdotti. Mä nielaisin kuumaa kahvia väärään kurkkuun ja aloin yskimään äänekkäästi. Mitäh?! Ei IKINÄ! Jostain syystä ajatus Kellenin, tai ylipäätään miehen kanssa olemisesta sai mulle oksennuksen suuhun! Ehkä tää johtuu krapulasta…? Ajattelin, kun olin saanut yskäkohtaukseni laantumaan.

-         ”Mitä nyt..?” Kellen kysyi. Mä katsoin kahvimukiani, josta oli roiskunut hiukan kahvia valkoiselle lakanalle, joka peitti vartaloni.

-         ”Ei mitään.. Parempi.. Että mä meen…” mä sanoin hiljaa ja puin vaatteet päälleni… toisessa huoneessa.

 

 

Päiviä kului, Ice Queenin suosio jatkoi mahtavaa nousuaan raketiin lailla. Mä tanssin ja Kellen esitteli mut aina ’tähtityttönään’. Kellenillä oli vieläkin se käsitys, että me oltais jotain muutakin kuin pomo ja alainen. Enkä mä jaksanut sille siitä huomauttaa joka kerta… Joka aamu, kun mä raahauduin krapulan kiusaamana, musta tuntui että jotain puuttui. Jokin veti mua takaisin Saksaan, en mä tiennyt mikä. Mä huokaisin ja otin buranan pääsärkyyni. Juomisesta oli tullut mulle tapa.. Ilta ei tuntunut oikealta ilman alkoholia…

-         ”Huomenta, tähtityttö!” Kellen tuli aurinkoisesti hymyillen keittiöön. Mun omaan pikku luxuskeittiöön… Näiden vuosien aikana mä olin tienannut hyvin rahaa, niin hyvin että mulla oli täydellinen koti kaikkine hienouksineen.

-         ”Huomenta…” mä huokaisin ja lösähdin tuoliin.

-         ”Meetkö sä tänään sinne kuvauksiin..? Se alusvaate merkki tuo meille mahtavasti mainostusta ulkomaillakin” Kellen sanoi ja kaatoi appelsiinimehua lasiin.

-         ”Jooh..” mä sanoin ja sieppasin lasin Kelleniltä. – ”Onko mitään uutta tiedossa..?”

-         ”Ei… Kuule, joku mies soitti ja kyseli sua.. Joku Matt von Stacker… Sanoin sille että sulla ei ole aikaa puhua…” Kellen sanoi ja vei appelsiinimehun jääkaappiin.

-         ”MITÄ?! MATT!” mä kiljaisin. Kellen katsoi mua hölmistyneenä.

-         ”Joo..? Matt von Stacker se oli… Tunnetsä sen..?”

-         ”No joo! Se on mun veli!” mä huohotin ja hymy piirtyi mun kasvoilleni. Mun veli oli soittanut!

-         ”Anteeks… Veli..? Mut sähän oot… Anna Dyschendolf?” Kellen sanoin ja katsoi mua kysyvästi. Mä olin ihan hiljaa. Noh, mitä väliä sillä enää on… Ja ei Kellen siitä mitään välitä jos mä kerron sille mun oikean nimeni.

-         ”Nooh.. Asiahan on niin että mun oikea nimeni on Anna Josefine Emil von Stacker… Ja Matt on mun veli, se siitä..” mä sanoin kyllästyneenä. Kellen oli hiljaa ja katsoi mua.

-         ”Mitä erikoista siinä on, että mä oon vaihtanu nimeni..?” mä töksäytin.

-         ”Voi hitto..” Kellen sanoi, eikä saanut katsettaan irti musta.

-         ”Mitä nyt?” mä kysyin hämmentyneenä ja krapulan väsyttämänä.

-         ”Ei.. Eihän se oo… Eihän se oo mahdollista…” Kellen toisteli ja nousin ylös ja ryhtyi kävelemään hermostuneena ympyrää.

-         ”Äh, kerro mikä tässä nyt on ongelma!” mä huudahdin. Kellen katsoi mua tiukasti silmiin.

-         ”Onko sun isäs… Robert von Stacker…?” Kellen kysyi järkyttyneen näköisenä.

-         “On… Mistä sä.. Tiesit..?“ mä kysyin.

-         ”Koska Robert von Stacker on mun isäpuoli!” Kellen sanoin tuskaisena. Mitä..? En mä edes tiennyt, että mulla oli velipuoli! Ja nyt… Jos… Jos Kellenin äiti oli tosiaan mun isä niin… Mä olin makanut oman velipuoleni kanssa!